Muistikortteja, tai englanniksi flash drive, käytetään lähes joka paikassa. Vaikka wifiä, bluetoothia ja muita langattomia tapoja siirtää tietoa sekä kytkeä laitteita toisiinsa yritetään kiihtyvällä tahdilla myydä käyttöön, niin vielä 2020 muistikortit ovat käytetyin, ja ehkä näppärinkin, tapa varastoida tallennuksia niin äänenä, kuvina, videoina tai missä tahansa muussa muodossa. Samaan tahtiin muistikorttien yleistyessä ohi tavallisempien USB-tikkujen, niin niillä on alettu levittämään haittoja. Se, että (useimmiten Kiinasta) ostetussa halpatuotantokortissa ei aidosti olekaan sitä muistitilaa mitä myyjä väitti, on jo turhan tuttua useillekin.

Kun liittää muistikortin tietokoneeseen, niin mikä tahansa outo ja omituinen kansio herättää huolta. Vielä enemmän siinä vaiheessa, kun sen nimi alkaa pisteellä, joka tarkoitaa piilokansiota. Harvempi järjestelmä näyttää oletuksena piilotettuja hakemistoja ja tiedostoja – joka on tietysti omalla tavallaan itsestäänselvää, koska piilottamisen idea on hävittää näkyvistä järjestelmäasiat, joiden ei kuuluisi häiritä normaalia käyttöä.

Olin siirtämässä nauhoituksen jälkeen äänitiedostoa, ja laittaessani muistikortin Windows 10 tietokoneeseen, niin löysin uuden tuttavuuden.

Hakemisto .Spotlight-V100 oli jotain, joka oli täysin uusi tuttavuus minulle. Se piti sisällään erehdyttävästi Windowsin rekisterimerkinnältä (vastaavaa hash-tapaa käyttävät toki muutkin) näyttävässä kansoissa sekalaisen sarjan tiedostoihin  ja hakemistoihin viittaavia tiedostoja. Eniten malware-uhan ihanassa maailmassa hermostutti store-nimiset, joista ei selvinnyt, tarkoittaisiko store tässä kauppaa vai muuta varastointia, kuten muistikorttia itsessään.

Google auki ja asia selvisi. Kyseessä on Macin tapa auttaa tietokoneen hakutoimintaa, se on siis vain indeksi. Mukana olisi saattanut olla toinenkin piilohakemisto, .trash.

Spotlight on siis täysin harmiton, mutta sen on Macin asioita. Minulla on Windows-läppäri. Enkä ollut nähnyt sitä ennen, joten miksi se yhtä äkkiä ilmestyi?

Itseasiassa se oli ollut jo kauan. Se, jota en tullut ajatelleeksi, oli omat työtapani.

Liitän aniharvoin muistikortin suoraan läppäriin. Kameran kanssa kyllä, mutta siinä käytän normaalisti omaa muistikorttia. Sama asia videokameran kanssa, koska materiaali siirtyy nopeammin muistikortin lukijalla kuin kaapelilla. Sen sijaan äänitiedostot, jotka ovat pääsääntöisesti pieniä, siirrän suoraan kamerasta kaapelilla. Toki silloinkin aukeaa normaali tiedostonhallinnan ikkuna – mutta yhdellä pienellä erolla: se ei näytä piilohakemistoja.

Nyt olin poikkeuksellisesti käyttänyt läppärin kortinlukijaa ja näin pitkästä aikaa kortin sisällön eräällä tavalla Windowsissa – ja piilohakemisto paljastui.

Yksi kysymys on vielä auki. Minulla ei ole Macciä. Paitsi että on.

Normaalisti teen podcasteja ja muokkaan äänet iPadillä. Aikaisemmin työkaluna oli Adoben Audition, joka on aivan mahtava ja tehokas työkalu, eikä nikottele videoidenkaan ääniraidan kanssa (jonka muokkaaminen ns. ilmaisohjelmilla tai mobiilipohjaisesti on käytännössä mahdotonta), mutta se oli liian hinnakas harrastustason podcasteihin. Hieman samaa kuin  että ostaisi Photoshopin kuukausitilauksen siksi, että saa kameralla otettujen Instagramkuvien valoisuutta hiukan muutettua.

Nykyään iPad ymmärtää WAV-tiedostot Applen kortinlukijan kautta, ja koska saan (yhdellä ja vain yhdellä) appsilla muutettua nauhoituksen WAV-tiedostot podcastien vaatimiksi MP3-tiedostoiksi, niin nauhoittimen muistikortti ei koskaan käynyt Windows-koneessa. Mutta koska iPad on Applen tuote ja koska iOS lähestyy koko ajan enemmän ja enemmän OS X:ää, niin mukaan on tullut Spotlight-kansio. Silti olen lähes varma, että sitä ei ollut iOS 12 aikaan, vaan sitä on alettu käyttämään iOS 13 myötä.

Niin tai näin, niin niin .Spotlight-V1o0 kuin .trash ovat Windows-käyttäjälle täysin turhia ja ne voi huoletta deletoida. Mitään ei häviä, mikään ei mene rikki. Mac-käyttäjäkin voi ne tuhota, mutta Spotlight-haku voi olla hitaampi muistikortin osalta.

Se on sitten toinen juttu, että iPad taitaa tehdä hakemiston uudelleen seuraavan kerran kun näkee muistikortin – eikä sitä voi estää.